NIKAMAMURTUMAT JA OSTEOPOROOSI

Osteoporoosi on yleisin selän nikamamurtumien taustalla oleva syy. Selän murtumat ovat hyvin yleisiä osteoporoosimurtumia ja ne ovat erityisen yleisiä vanhemmalla väestöllä. Nikamamurtumat syntyvät, kun selkäranka ei kykene kannattelemaan ylävartalon painoa, jolloin selkänikaman runko eli etuosa painuu kasaan. Kohtalaisesta osteoporoosista kärsivillä potilailla nikamamurtumat voivat olla seurausta kompastumisesta, tuolilta putoamisesta tai painavan esineen nostamisesta. Vakavasta osteoporoosista kärsivillä potilailla aivastaminen, selän koukistaminen, yskiminen tai kumartuminen voivat aiheuttaa nikamien murtumisen. Vakavat selkänikamamurtumat voivat johtaa krooniseen selkäkipuun, vammautumiseen ja yleiseen elämänlaadun laskuun. Erityisen yleisiä nikamamurtumat ovat naisilla. Yksi viidestä menopaussin ohittaneesta naisesta saa uuden nikamamurtuman vuoden kuluessa ensimmäisestä. (Lähde: Käypä hoito 2017)

Osteoporoottisten nikamamurtumien yleisyydestä on arvioitu, että jopa 5 prosentilla yli 50-vuotiaista naisista on vähintään yksi nikamamurtuma ja yli 80-vuotiaista 25 prosentilla (Lähde: Käypä hoito 2014). Vaikka naisilla diagnosoidaan enemmän kompressiomurtumia kuin miehillä, ovat vanhemmat miehet myös yhtä alttiita kyseisiin murtumiin. Kun väestö ikääntyy, oletetaan näiden murtumien yleistyvän entisestään. Terveysdenhuollon ammattilaiset ovat avainasemassa näiden murtumien ennaltaehkäisyssä tunnistamalla korkean riskin potilaat ja arvioimalla sekä hoitamalla nikamamurtumapotilaita.

OIREET JA TUNNISTAMINEN

Nikamamurtumat tuottavat aluksi ainoastaan kohtalaista kipua osteoporoosin alkuvaiheissa, jossain tapauksissa oireita ei ilmene ollenkaan. Osteoporoosin kehittyminen voi aiheuttaa useita kompressiomurtumia, jotka voivat johtaa merkittävään pituuden laskuun sekä köyryselkäisyyteen (kyfoosi). Vain kolmasosa nikamamurtumista diagnosoidaan ja sen aiheuttamia oireita pidetään normaaliin ikääntymiseen liittyvänä.

Potilaan historian ja terveystarkastuksen lisäksi röngtenkuvausta käytetään yleensä apuna diagnoosin yhteydessä. Tarkemman diagnoosin ja ennusteen saamiseksi käytetään jossain tapauksissa apuna magneetti- tai tietokonetomografiaa. Luuntiheysmittaus puolestaan auttaa määrittämään osteoporoosin vakavuuden ja uusien murtumien riskiä. Selkänikamamurtumat voivat ilmetä missä tahansa selkärangassa, vaikkakin yleisimmät murtumakohdat sijaitsevat rinta- tai lannerangassa. Osteoporoosi on usein erityisesti vaihdevuosien ohittaneiden naisten lannerangan murtumien taustalla oleva syy.

HOITO

Useimmat nikamamurtumat ovat vakaita ja niitä hoidetaan yleensä ei-leikkauksellisesti vuodelevolla, kipulääkkeillä ja fysioterapialla. Vuodelepo ei saisi ylittää muutamaa päivää, etenkään vanhemmalla väestöllä. Jos potilaiden kiputila ei helpota ensihoidosta huolimatta, voidaan kirurgisia toimenpiteitä harkita näissä tapauksissa (vertebroplastia).

Täysi tai merkittävä parantuminen nikamamurtumista voidaan olettaa kestävän noin 6-12 viikkoa. Murtuman paranemisen jälkeen on yleiseti mahdollista palata normaaliin kuntoon. Jos potilaalla on diagnosoitu osteoporoosista, erityinen lääkitys yhdessä kalsiumin ja D-vitamiinin kanssa tulisi määrätä reseptinä. Lisänä lääkkeelliseen hoitoon, potilaat tulisi ohjata syömään tasapainoisesti, vähentämään tupakointia ja liikkumaan päivittäin. Perimmäisen syyn hoitamisen on todettu vähentävän riskiä myöhemmin selkänikamamurtumille.