Osteoporoosi

Mitä osteoporoosi on?

Osteoporoosilla eli luukadolla tarkoitetaan jatkuvaa ja systemaattista luusairautta, jolle on luonteenomaista alhainen luumassa ja luukudoksen rappeutuminen. Tämä johtaa hauraisiin luihin ja murtumien riskin kasvuun. Luusto haurastuu, kun luun määrä vähenee ja luustoa lujittava kalsium vähenee luukudoksessa. Tämä tekee luusta huokoisen. Osteoporoosia tutkitaan luuntiheysmittauksen avulla. Luustoliitto määrittelee luuntiheys mittauksen tulkintaa seuraavasti:

"Luuntiheysmittauksen tulosta verrataan 20–40-vuotiaiden naisten luun huipputiheyden keskihajontaan (T-luku) ja iänmukaiseen viitearvoon (Z-luku). Kyse on osteoporoosista, jos luuntiheys on pienentynyt 2,5 SD tai enemmän naisväestön huipputiheyden keskiarvosta (T-luku ≤ -2,5). Osteopeniasta on kyse, kun luuntiheys on 1–2,5 SD kyseistä keskiarvoa pienempi (-2,5 < T-luku < -1). Vaikeasta osteoporoosista puhutaan, kun T-score on -2.5 tai alle sekä on tullut osteoporoottinen murtuma. Luuntiheys on normaali, kun T-luku on ≥ -1 SD." (Lähde: Käypä hoito 2018)

Yleisimpiä ensisijaisia osteoporoosin muotoja ovat vaihdevuosien jälkeiseen aikaan ja ikääntymiseen liittyvät tapaukset. Toissijaisia osteoporoosin syitä ovat kortisolin liikaeritys, kilpirauhasen liikatoiminta, lisäkilpirauhasen liikatoiminta, alkoholin väärinkäyttö ja liikkumattomuus. Useimmat osteoporoosin aiheuttamat murtumat ilmenevät selkärangassa, lonkassa, ranteessa ja olkaluussa. Myös muualla, kuten lantiolla, kylkiluissa ja reisi- ja sääriluissa voi ilmetä murtumia.

Faktoja osteoporoosista

Osteoporoosi eli luukato on yleisin luusairaus maailmassa. Suomessa arvioidaan tapahtuvan vuosittain 30 000–40 000 luunmurtumaa, joissa osasyynä on luuston haurastuminen. Arvioidaan, että kahdella viidestä yli 50-vuotiaasta naisesta ja yhdellä seitsemästä miehestä murtuu jäljellä olevan elämänsä aikana ranne, nikama tai lonkka. Murtumat voivat aiheuttaa kipua, sairaalahoitoa, liikuntakyvyttömyyttä ja kasvanutta kuolemanriskiä. Osteoporoottisen luunmurtuman saaneella on muuhun väestöön nähden 2–4-kertainen riski saada uusi murtuma. (Lähde: Käypähoito 2017)

Vanhempi näestö on erityisen altis haurausmurtumille alhaisen luutiheyden ja korkeamman kaatumisriskin vuoksi. Vanhemman väestön ollessa nopeiten kasvava ikäryhmä ja elinajanodotteen noustessa, odotetaan osteoporoosin määrän kasvavan tulevaisuudessa dramaattisesti jos ennakoivia toimenpiteitä ei oteta käytäntöön.

Osteoporoosin diagnosointi

Osteoporoosi on yleensä oireeton sairaus. Siksi se jää usein toteamatta ja hoitamatta. Ensimmäinen osteoporoosin ilmentymä on yleensä luunmurtuma. Murtuma voi aiheuttaa kipua ja toimintakyvyn menetystä, mutta esimerkiksi nikamamurtuma voi olla myös kivuton ja syntyä ilman kaatumista tai muuta tapaturmaa. Pituuden merkittävä lyheneminen (yli 5 cm) tai ryhdin painuminen kumaraan voi olla merkki tällaisista nikaman kasaan painumista ja siten osteoporoosista. Samoin pitkäaikaisen selkäkivun takana voi olla nikamamurtumia. Luuntiheysmittaus on ainoa tapa todeta osteoporoosi jo ennen luunmurtumia.

Aiemmat murtumat lisäävät niiden uusiutumista merkittävästi. Murtuman sairastaneiden tulee päästä arvioon ja tarvittaviin tutkimuksiin osteoporoosin toteamiseksi. Siten voidaan estää uusia murtumia. Suomalaisen tutkimuksen mukaan voidaan uuden murtuman riski puolittaa ilman lääkärin määräämää lääkehoitoa (Lähde: Pekkarinen, Löyttyniemi & Välimäki, 2013). Riittävä kalsiumin saanti – mieluiten ravinnosta – sekä tämän imeytymisen takaava riittävä D-vitamiinilisän käyttö ovat liikunnan ohella tärkeimpiä keinoja omahoidossa. Tarvittaessa voidaan hyvän omahoidon lisäksi käyttää lääkärin määräämiä osteoporoosilääkkeitä.

Aktiiviseen osteoporoosihoitoon tulisi aina yhdistää kalsium- ja D-vitamiinilisä erityisesti potilailla, jotka eivät saa riittävästi kalsiumia ja D-vitamiinia ravinnosta. Puuttumalla nopeasti ensimmäiseen murtumaan, voidaan tehokkaasti välttää tulevien murtumien aiheuttama murtumaketju.

Tänä päivänä alle 20 % osteoporoosista kärsivistä potilaista saa lääkehoitoa vuoden sisällä ensimmäisestä murtumastaan. Tämä johtaa tarpeettomaan kipuun ja lisää yhteiskunnan kustannuksia. Osteoporoosin hoidossa on kuitenkin otettu merkittäviä askelia eteenpäin. Nämä askeleet parantavat todennäköisyyttä aikaiseen diagnoosiin ja onnistuneeseen hoitoon. Luun mittaukseen ja murtumariskin arviointiin on kehitetty uusia tekniikoita.

On yleisesti tiedostettua, että yksi murtuma seuraa toista. Väestön ikääntyessä osteoporoosi eli luukato on tulevaisuudessakin merkittävä terveysongelma ilman riittävää ennaltaehkäisyä. Oikea liikunta, ravinto ja terveydenhuollon ammattilaisten interventio ovat avainasemassa murtumien uusiutumisen ehkäisemiseksi.

LUUNMURTUMAT

Mistä luunmurtumat johtuvat ja kuinka niitä voi ennaltaehkäistä?